Matin blogi
Mitä kaikkea on "uusi normaali"?
- Osumia: 180
- 0 Kommenttia
- Tilaa päivitykset
- Tulosta
- Kirjainmerkki
Lueskelin Turun Sanomista professori Alf Rehnin napakkaa kolumnia ja mielessäni nyökkäilin hyväksyvästi. Ihmiset tottuvat nopeasti uusiin asioihin, varsinkin jos ne ovat luonteeltaan mukavia ja elämää helpottavia.
Jos kesän jälkeen sataa vettä, se ei olekaan enää normaalia kun muutamana viime kesänä sitä ei ole juurikaan satanut. Jos kännykkäyhteys pätkii vaikkapa junalla matkustaessa, sitä pidetään epämukavana, jopa epänormaalina, koska eihän yhteyden enää nykyaikana kuuluisi katketa. Eipä ole kuitenkaan niin montaa kymmentä vuotta aikaa, kun vielä oltiin täysin puskaradion ja lankapuhelimen varassa. Leikkikaveritkin käytiin esimerkiksi jääkiekkoihmisten paljon haikailemiin pihapeleihin keräilemässä naapurustosta pistämällä viestiä kavereiden kautta muille ja ovikelloa soittamalla. Tosin meidän perhe on mainiosti pärjännyt ilman ovikelloakin, vaikka harrastamista ja pihapelejäkin lapsilla tuntuu riittävän. Uusi normaali taitaa koskea myös eläinkuntaa, koskapa meillä on jo toinen koira talossa, joka ei vaivaudu haukkumaan taloon tulijoita niin kuin perinteisen vahtikoiran kuuluisi. Enemmänkin ovat muutamalla leppoisalla haukulla toivottaneet ennestään tutut ihmiset tervetulleeksi pihalle tai sisälle taloon.
Professori Rehn kommentoi myös yleissivistystä, tai sen muodon muuttumista.
Onko enää ylipäätänsä olemassa "yleis"-sivistystä. Tämän päivän arvokas tieto on huomenna jo vanhaa ja tarpeetonta. Ei kannata tietää miten asiat ovat, kun ne hyvin pian ovat jo muuttuneet ja ovat uudella tavalla. Minusta tämä on omituista ja vähän pelottavaakin. Rehn kehottaa välillä pysähtymään ja katsomaan asioita vähän pidemmällä aikajänteellä ja ainakin muistamaan sen "vanhan normaalin". Palaaminen ajassa taaksepäin helpottaa ihmistä asemoimaan itsensä tukevammin yhteiskuntaan, varsinkin jos huomaa joidenkin asioiden pysyneen tutusti ja turvallisesti muuttumattomina, ikään kuin elämän ankkureina. Tämäkin näkökulma sai kolauksen viime viikolla, kun kuuntelin radiosta Turun Mikaelinkirkon pastorin haastattelua koskien kyseisen illan punk-jumalanpalvelusta. Toimittajakin kyseli ihmetellen, että mistä tapahtumassa oikein on kysymys ja pastorihan kertoi. Jeesus oli kuulemma ensimmäinen tunnettu punkkari, koska hän vastusti oikeastaan kaikkea opittua ja normaalia. Mikaelinkirkossa luvattiin vetää "reilusti rokkaava punk-henkinen jumalanpalvelus, ja siemaista ehtoolliset päälle".
Alkaako tämä "uusi normaali" todellakin jo näin kaukaa? Kuinka kauas historiaan täytyy mennä, että "vanha normaali" olisi vielä tutusti paikallaan?


Jätä kommenttisi