Matin blogi
Ethän sä noin voi tehdä
- Osumia: 269
- 0 Kommenttia
- Tilaa päivitykset
- Tulosta
- Kirjainmerkki
Muistan miettineeni yrittämistä vaihtoehtona jo opiskeluaikoinani Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan Taloustieteen osastolla 90-luvun alussa. Myös vaihto-oppilasvuoteni aikana Göteborgin ylipistossa Ruotsissa käytiin muutamassa paikallisessa yrityksessä vierailulla ja mietiskelin, että kylläpä olisi siistiä toimia tällaisessa ympäristössä, mahdollisesti omistaa ja ehkä joskus jopa johtaa yritystä. Pelaaminen paikallisessa kaukalopallojoukkueessa oli kuitenkin enemmän lähellä sydäntä ja muistuu parhaiten mieleen noilta ajoilta. Jotakin kuitenkin tarttui alitajuntaan, koska olen kohta toiminut yrittäjänä kymmenen vuotta. Ensin osakkaana toisessa ja sitten perustin oman.
Vuodet ovat menneet nopeasti. Päällimmäinen asia, jonka ympäristön vaikutuksesta voisin mainita, on kommentti: ”Hei Matti, Ihan hyvä muuten, mutta ethän sä oikeasti noin voi tehdä!” Olen kuullut tätä läpi elämäni, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mietin usein, että minussa täytyy olla jotain vikaa, kun jatkuvasti ajattelen eri tavalla kuin ihmiset ympärilläni. Työpaikoissa olin sopeutumaton, koska minusta aika usein asiat oli järkevää tehdä vähän toisella tavalla kuin ne oli perinteisesti totuttu tekemään. Ilmeisesti olin sekä väärä henkilö kertomaan mielipiteeni, että kerroin ne väärään aikaan ja väärällä tyylillä, tietty.
Nyt kun tosiaan kymmenen vuotta alkaa tulla täyteen oman onnensa seppänä, kuulen vieläkin tasaisesti samaa lausahdusta. Enää se ei pelota tai säikäytä, vaan uskallan jatkaa eteenpäin omiin vaistoihini luottaen. Uskon vankasti siihen, että keräämällä sopivasti tietoa, punnitsemalla sitä, tekemällä päätöksen sitten kun siihen pystyy ja toimimalla tehokkaasti päätöksensä mukaisesti, yrittäjänä menestyy parhaiten. Aion jatkossakin kuunnella ihmisiä ympärilläni, jopa aikaisempaa tarkemmin, mutta tehdä päätökset itsenäisesti. Silloin ei tarvitse harmitella sitä, että miksi en kuitenkin luottanut itseeni ja tehnyt omaa ratkaisua, kuten joskus on käynyt. Näillä mennään, toivottavasti seuraavat kymmenen vuotta.


Jätä kommenttisi